Sisko tahtoisin jäädä 29.3.-10.5.2015

Hirvensalon nuorisoteatterin ensimmäinen oma näytelmätuotanto oli Sisko tahtoisin jäädä, joka perustui Marja Pyykön samannimiseen elokuvaan vuodelta 2010.

Tarina kertoo kahden murrosikäisen tytön Siirin (Henni Rinne) ja Emilian (Enna Piitulainen) välisestä vaikeasta ystävyydestä. Nuoret tasapainoilevat lapsuuden ja aikuisuuden välissä, koulun, vanhempien ja kaveripiirin paineiden ristitulessa. Emilia on tähtioppilas ja urheilijalupaus, jota ahdistaa kiltin tytön pakkopaita, Siiri taas villi ja vapaa rajojen rikkoja, joka tarjoaa Emilialle avaimia irtiottoon. Vapaudella on kuitenkin hintansa ja Emilia joutuu kysymään itseltään tärkeitä kysymyksiä: millainen aikuinen minusta on kasvamassa? Mikä on minun oma tieni?

Sisko tahtoisin jäädä -juliste

Hirvensalon nuorisoteatterin näytelmä on ensimmäinen elokuvasta tehty näytelmädramatisointi. Kokeneen ohjaaja-dramaturgin ja ammattilaisista koostuvan taiteellisen työryhmän käsissä tämä nuorten nuorille tekemä esitys tarjoaa erinomaisen pohjan avata keskustelua omien rajojen asettamisesta ja niiden kokeilemisesta.
Milloin mennään liian pitkälle? Entä sen jälkeen?

Kantaesitys sai ensi-iltansa 29.3.2015 Hirvensalon nuorisotalolla kello 18.00.
Turun Sanomien Annina Karhu oli ensi -illassa: Lue juttu ts.fi:stä

Kaduilla.fi -blogiportaalin bloggaaja tutustui myös Systeriin.
Jutun voit lukea tästä linkistä.

Myös suorilla viesteillä on annettu palautetta Sisko tahtoisin jäädä -esityksestä.
Tässä muutama mahtava viesti kaikkien luettavaksi:

“Sisko tahtoisin jäädä, ja jääkin elämään todellisuutta viiltävällä tavalla koskettava sydämeen puhuen aidon yhteisöllisen ystävyyden puolesta, josta terve, uusi ja nuori maailma pohjautuu ja johon se rakentuu. Osaavat herkät ja vahvat roolisuoritukset takaavat katselijan nautinnon nuorten kykyjen ennakkoluulottomassa antaumuksessa teatterin taikaan. Kappale tämän ajan parasta nuorisokulttuuria Suomessa, ehdotonta eliittiä. Hyvät turkulaiset ja kauempaakin, tilaisuus on vielä tarjolla, suosittelen lämpimimmin! T: Markku Jousimo”

“Kiitos esityksestä. Aivan loistavat näyttelijä suoritukset koko ryhmältä. Olette tehneet hyvää työtä. Esitys oli huippu hyvä ja se miten hoiditte koko tarinan niin rajoitetuissa tiloissa. Tarinaan pääsi hyvin eläytymään. Jatkakaa samaan malliin.”

“Kiitos esityksestä! Vaatimattomista puitteista huolimatta nautittavaa teatteria. Pääroolien tytöt erityisen taitavia, terveiset. Toivottavasti pääsette jatkossa johonkin oikeampaan teatteritilaan, olisitte sen arvoisia. Hyvää jatkoa 🙂 “

Ikärajasuositus on 12 vuotta.

Alkuperäisteos: Marja Pyykkö
Dramatisointi ja ohjaus: Minna-Stiina Saaristo-Vellinki
Skenografia: Pirita Lindén
Valototeutus, rakennus: Miro Vaanela